IHANAssa saat kampauksen jokaiseen hetkeen.
 
 
Jos kaipaat kadulla kävellessäsi nopeaa virkistystä hiuksiisi, mutta et ehdi millään käydä kotona pesemässä ja föönaamassa hiuksiasi, niin astu ovesta sisään ja me teemme sen puolestasi. Pesemme hiuksesi ja föönaamme haluamaasi muotoon.

Pikakampaus

Pikakampaus on nimensäkin mukaan, tehty pienessä hetkessä ja se sopii esimerkiksi sopivasti illanistujaisiin tai vaikkapa pikkujouluihin. Pikakampaukseen varaamme yleensä aikaa puoli tuntia. Tässä ajassa ehtii tekemmään esimerkiksi kiinnisidotun rennon kampauksen, lettikampauksen tai vaikkapa kiharat.

Prinsessakampaus

Prinsessakampaus on suunnattu perheen pienimmille prinsessoille (alle11v.) Prinsessakampaus sopii morsiusneidolle, syntymäpäiväjuhliin, koulun juhliin tai ihan vain erityiseen hetkeen. Hetkistä tulee erityisiä ihan pienelläkin hiuskoristeella.

Huomioithan, että mitkään kampaukset eivät sisällä hiustenpesua, joten saavuthan paikalle aina puhtailla sekä kuivilla hiuksilla.

Juhlakampaus

Juhlakampauksen tekoon varaamme aikaa 1h-1h 15min. Kampaus on siis juhlavampi verrattuna pikakampaukseen. Juhlakampauksia on juhlavuudeltaan erilaisia. Jos haluaa siloitetumman juhlakampauksen, niin siihen kannattaa varata pidempi aika. Juhlakampaus sopii esimerkiksi häävieraalle, kaasolle, vanhojentanssijaisiin sekä ylioppilasjuhliin.

 Hääkampaus

Hääkampaus on kaikista kampauksista se upein, jonka tekoon varaamme aikaa 1,5h. Hääkampaus yleensä suunnitellaan etukäteen morsiammen kanssa yhdessä, jota varten varaamme ajan yleensä koekampaukseen viikkoa tai kahta ennen häitä. Me IHANAssa haluamme, että päivästäsi tulee varmasti onnistunut. Koekampaus ei ole kuitenkaan välttämätön. Halutessasi voit varata mukaan omia hiuskoristeita tai jutella kampaajasi kanssa niistä etukäteen, niin hankimme sinulle toiveesi mukaiset koristeet sekä kukka-asetelmat. Huomioithan, että mitkään kampaukset eivät sisällä hiustenpesua, joten saavuthan paikalle aina puhtailla sekä kuivilla hiuksilla.

Pesu ja föönikampaus 25-39 € 25-39 €

Hiustenpesu ja muotoon föönaus.

Pikakampaus 30-40 €

Kampaus, joka on tehty max. 1/2h:ssa. Voi olla esimerkiksi lettikampaus.

Prinsessakampaus 25-30 €

Prinsessakampaus perheen pienimmälle (alle 11v.). Prinsessakampaus pienelle morsiusneidolle, syntymäpäiväjuhliin, koulun juhliin tai ihan vain erityiseen hetkeen.

Kiharakampaus 30-45 €
Juhlakampaus 70-80 €
Hääkampaus 110-150 €

Sisältää koekampauksen.